Valokuva on aina muisto

Valokuvilla on aina ollut minulle iso merkitys. Oma ammatinvalinta visuaalisella alallakin saattaa liittyä siihen. On aina mukava palata hetkiin, jotka ovat tallennettu kuvan muodossa.

Itse en kuitenkaan turhan usein kehitä kuvia, vaan ne jäävät hautumaan koneen uumeniin. Kaksi kuvaa olen kuitenkin kehittänyt Mount Everestin reissulta. Kuvat tulivat taas mieleeni, koska muuton yhteydessä ruuvasin ne paikoilleen uuteen asuntoon. Kuvissa ei sinällään ole mitään ihmeellistä, vaikka ne toki hienoja ovatkin. Lähinnä niihin liittyvät muistot ovat tärkeitä. Entä jos ei olisi valokuvia muistuttamasta hetkistä ja tuomassa niitä takaisin tähän päivään. Elämä olisi varmasti jonkin verran ankeampi paikka.

Myös projekti 365 tweet ajaa samaa asiaa. Projektin tarkoituksena on siis ottaa joka päivä kuva-aihe Helsingin Sanomien uutisvirrasta ja kuvata siihen sopiva kuvituskuva IPhonella. Projektia seuraa jo kymmeniä ihmisiä Instagramissa, Facebookissa, Twitterissä, Pinterestissä, Thumblerissa ja Flickerissä. On myös hauska seurata sitä, että mitä eroja palveluissa ja niitä käyttävissä ihmisissä on. Yhtä kaikki, noita kuvia selatessa tulee itsellekin mieleen nuo uutiset ja mistä ne uutiset kertoivat.

Jokaisella kuvalla on tarinansa riippumatta siitä, että millä välineellä se on otettu ja tarina tulee useimmiten mieleen kuvan tupsahtaessa eteen uudestaan

Twitter, http://twitter.com/Jahuu77
Pinterest, http://pinterest.com/jahuu/365/
Projekti 365 Tweet, http://www.jahuuproductions.com/?flagallery=project365tweet#/1

Tomi Karmaluoto
Jahuu Productions
Manager, Video Producer

This blog is written by Tomi Karmaluoto

Kategoria(t): Ajankohtaista, Sosiaalinen media, Valokuva Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.